Toisaalta samanlaisen efektin voi saada myös suoremmasta ja vähemmän ironisesta lähestymistavasta.

Ehkä poststrukturalismista ei tosiaan pitäisi kirjoittaa mitään, pitäisi vain rajoittua käyttämään joitakin sen käyttökelpoisempia metodeja tai argumentteja (= olla ovela) ja unohtaa muu.

Häiritsee kuitenkin, että meillä ja muuallakin on kokonainen kasti akateemikkoja, joiden pääasiallinen funktio on perustella tekemättömyyttään.

Joo, mielenkiintoinen teksti ja yllättäen haluttu vaikutus kiertotietä. Miksi puhua koko postrukturalismista, muuten kuin siksi, että saisi sanottua, ettei siinä ole mitään puhumista?
Kirjoitan tätä toiseen kertaan ja lyhennettynä, joten jos tulee kahdesti niin pahoittelen.
Politiikasta voi kirjoittaa ei-ironisesti. Sen kuin kirjoittaa vaan. Mutta jaksaako sitä joku lukea? Tämä älyily on aivan selvää pakoa politiikasta, eihän se ole mikään yllätys, mutta on sitä syytä korostaa. Nuoret kadulle sieltä älyilemästä?
Voiko jotain sitten tehdä? Jos käsitteellistä toimintaa ei lasketa tekemiseksi, niin kyllä se vaikeaa on. Mutta mitä tulee tähän nolatuksi tulemisen pelkoon ja poststrukturalistiseen metasarkastiseen huijaukseen, niin kyllä. Se hihittely pitää lopettaa, ja abstraktiotaso pitää valita heti paremmin.
Yhtä hullua on ajan hengen kuvaaminen. Eihän sellaista olekaan, ja jos on niin mitä sitten? Kun se on kuvattu hyvin niin se on mennyt jo, ja se aika, joka oli, meni hukkaan. Ahneet ja vähän yksinkertaiset päättivät sillä aikaa mitä päättivätkään. Pitää olla ovela. Ja siis strategisessa mielessä älyköille pitää korostaa tätä oveluutta. Ei sitä, että kyse on vain välittämisestä, koska eivät ne oikeasti paljon välitä.

ville