Mä rakastuin tähän blogiin ja näihin keskusteluihin.

Tai oikeastaan myös koen lievää kiihottumisen kaltaista jännitystä.

Aion tutustua jatkossa vielä enempi, nyt olen lukenut vasta hyvin vähän. Mutta kuitenki.

Eikö netissä kirjoittaminen voi olla “autonomisen toiminnan käytäntöä”? Eivätkö Takku tai tämä blogi harjoita autonomista toimintaa? Onko jollakin paikalla autonomisen toiminnan monopoli?

Kiitos vastauksesta. Pastesin sen Takkuun, kun sitä asiasta kiinnostunut väki kuitenkin lukee. Hyvä että konkreettista analyysia tulee.

Analyysia ja selvennystä organisaatiosta toivoisi myös etukäteen, varsinkin jos on sovittu jonkun jengin keskuudessa että “erilaisissa tapahtumissa kunnioitetaan tapahtuman organisoijien auktoriteettia” jollakin tietyllä tavalla. Kaikki eivät välttämättä tiedä tätä tai sitä, kuka on minkäkin tapahtuman organisaattori-auktoriteetti.

Muutama kommentti vielä.

1. Tyypin poistamista demosta on puitu niin paljon ettei siitä enää mitään: erilaisia kertomuksia voidaan esittää loputtomasti ja sen keskustelun ensisijainen paikka on varmaankin muualla.

Yleiseksi kysymykseksi jää, kuinka paljon “häiriötä” mikäkin demo pystyy sietämään. Onko esimerkiksi kulkueen jäljessä taapertavan tyypin känni ja fiilistelyksi tarkoitettu huutelu hyvä syy alkaa poistamisnujakkaan, tai saadaanko poistamisesta enemmän hyötyä kuin haittaa, ottaen huomioon sivustakatsojat ja oman kulkueen meininki.

Itse yritän lähinnä abstrahoida tällaisista tapahtumista ainesta ja esimerkkejä yleisempiin ongelmiin joita heitellä ilmoille omaksi ja yleiseksi huviksi. Tällaisilla esimerkeillä on tietysti taipumusta aiheuttaa moraalipaniikkia.

2. Kaivokadun tapaus ei ehkä ollut vielä riittävä syy kirjoittaa tapahtumasta puolijulkisesti, eikä se yksinään varmaan olisi pystynyt sytyttämään Takkuun niin laajaa ja aggressiivista keskustelua. Tärkeämpi oli siltakohtaus, jossa nimenomaan suljettiin raivokkaan antiälyllisesti ja väkivaltaisen autoritaarisesti pois kaikki rauhanomaiset tavat yrittää selvittää tilannetta ja annettiin porttikielto kaikille väliintulleille.

Oletan, että tämän jälkeen tietyiltä tapahtumassa olleilta “skenen” ulkopuolisilta henkilöiltä ymmärrettävästi katosi halu ja uskallus lähteä seuraavaan talokokoukseen selvittämään asiaa.

Varsinkin kun päätöksenteko tilanteessa tapahtui muutaman täysin vastaanottamattoman tyypin huutaessa että “me ollaan nyt kollektiivisesti päätetty että te ette tuu tänne”.

Tai no otan suoran quoten yhdeltä tilanteessa olleelta: “Ei hirveesti huvita tulla talokokoukseen selittämään kun jengi saa porttikiellon ja naisia tönitään.”

3. Nettiin nämä tapahtumat vei varmaan viimeistään silta, mutta ehkä on joskus hyviä miettiä myös liikkeiden sisäisiä ongelmia puolijulkisten yleistasoisempien analyysien tasolla.

Puolijulkisella tarkoitan, että toisaalta on typerä vaatia “avoimen julkista keskustelua”, virallisia lehdistötiedotteita tai jotain liberalistista itsekriittistä ripittäytymistä, ja toisaalta yritys pitää kaikki asiat liikkeen sisällä on sekin ongelmallinen.

Välitilassa tapahtuva keskustelu esim. Takun kaltaisessa mediassa saattaa onnistuessaan sekä pitää jutun toimijoiden hallussa (= autonomia) että antaa jokaisella (toki myös random-trolleille) mahdollisuuden sanoa asiasta jotain anonyymisti.

Meidän, Helsingin valtaajien, keskuudessa tendenssinä on oman näkemykseni mukaan ollut, varsinkin viime kuukausina, että kuljetaan aloitepohjaista organisaatioita kohti. Tämä tarkoittaa sitä, että erilaisissa tapahtumissa kunnioitetaan tapahtuman organisoijien auktoriteettia. Eli bileissä tai demoissa ei siedetä sitä, että jengi alkaa räyhäämään, uhkaamaan väkivallalla tai inttämään vastaan jos tapahtuman järjestäjät toivovat henkilön poistuvan. Ensi kädessä puhutaan, toissa kädessä poistetaan väkisin ja viime kädessä tilanne voi kärjistyä lieväksi väkivallaksi. Demokraattinen tilanteen setviminen toteutetaan sitten talokokouksessa, jonne jokainen on tervetullut tuomaan kritiikkiä ja nostamaan esille ongelmia. Selvää on, että tapahtuman järjestäjällä on oikeus määritellä kipukynnys tapahtumissa esiintyville provokaatioille ennen kuin henkilöitä pyydetään poistumaan mutta samalla palautetta voidaan vapaasti antaa ja siihen on vastattava talokokouksessa.

Autonomisten toimintapäivien demossa tapahtuman järjestyksen valvominen oli jätetty mustalle blokille. Tässä esille nostetussa tilanteessa oli erään tilanteessa mukana olleen kuvauksen mukaan kyse seuraavasta:

1. Mies huutelee rasistista tai ainakin ymmärtämättömän kunnioittamatonta tekstiä mustille miehille.

2. Talon aktiivi puuttuu tilanteeseen ja pyytää miestä lopettamaan huutamisen tai poistumaan.

3. Toinen talon aktiivi puuttuu tilanteeseen ja pyytää ponnekkaasti humalaista miestä poistumaan tai skarppaamaan käytöstään, eli lopettamaan mustien miesten kutsumisen neekereiksi. Mies ei ole mitenkään vastaanottavainen.

4. Talon aktiivi pyytää läheisiä mustablokkilaisia poistamaan miehen tapahtumasta. Väkivalta synty molemminpuolisesta uhosta. Miestä potkitaan tuntemattoman ihmisen toimesta kerran kun hän makaa maassa.

Tapahtuneen voi minun mielestä tiivistää siihen, että itse tapahtumassa poistumaan pyydetty henkilö ei kunnioittanut tapahtumien järjestäjien toivetta siitä, että hän poistuisi. Relevanttia ei ollut tässä vaiheessa se oliko toive legitiimi vaan se, että jotta tapahtumissa olisi mikään ruotu niin ihmisten on kunnioitettava järjestäjiä (jos jokainen konflikti on selvitettävä heti pitkällä ja perusteellisella keskustelulla tapahtumien järjestäminen on mahdotonta). Poistumistoiveen legitimiteetti voidaan selvittää talokokouksessa, jolloin tapahtuman järjestäjien on annettava reilua palautetta ja otettava myös vastuu epäreiluista toimista (esim. rahat takas jos on pakotettu poistumaan keikalta ilman hyviä perusteita). Väkivalta on tietysti aina perustelematonta jos ihminen

A) suostuu poistumaan
B) voidaan poistaa esim. kantamalla
C) ei käytä fyysistä tai henkistä väkivaltaa

Väkivalta on myös AINA rajattava mahdollisimman lieväksi ja uhkaavan henkilön toimintaa rajoittavaksi muuten kuin itsepuolustustarkoituksessa. Tämän rajan vetäminen on tietysti erittäin haasteellista. Jos tähän on pasifistisia huomautuksia niin se keskustelu on mielestäni asia erikseen.

Itse demossa on siis saamieni tietojen mukaan käynyt niin, että henkilö joka yritettiin poistaa alkoi väkivaltaiseksi kun hänet yritettiin poistaa väkisin. Tässä syntyneessä käsikähmässä mentiin ehkä liian pitkälle, sitä tuskin saamme koskaan tietää koska tilanteesta on niin monta eri kertomusta. Sillalla oltaisiin varmasti voitu olla enemmän responsiivisia järjestäjien osalta mutta samalla on ongelmallista jos ihmiset eivät kunnioita järjestäjien oikeutta vetää rajaa siihen kuka saa osallistua. Ja kuten sanottu, KAIKKI asiat voidaan tuoda myöhemmin kun tilanne on hieman rauhoittunut talokokoukseen.

Mielestäni tästä aiheesta noussut keskustelu on saanut vahvoja moraalipaniikin oireita sen sijaan, että yritettäisiin analysoida millä tavalla organisaatio toisaalta petti ja toisaalta toimi ja miten siitä saadaan enemmän läpinäkyvä, demokraattinen ja toimiva. Sen sijaan, että puhutaan netissä mahdollisimman kaukana itse autonomisen toiminnan käytännöstä mikrofasismista, ehdotan, että ihmiset tuovat ajatuksensa talokokoukseen.

Allekirjoitan seuraavan kohdan eetoksen:

Kuitenkin vallasta eroon pyrkiminen sillä että pyritään huomaamaan valtasuhteita siellä missä niitä on, ja hankkiutumaan niistä eroon kiinnittämällä yhdessä huomiota erilaisiin sortaviin tapoihin, on nähdäkseni välttämätöntä pyrkimyksessä sellaisen tasavertaisen elon rakentamiseen josta alistus- ja valtasuhteet puuttuvat.

mutta näen muotoilussa ongelman.

Koen että klassiseen 1800-luvulta periytyvään anarkistiseen valtakäsitykseen pitäytyminen nimenomaan estää huomaamasta valtarakenteita, erityisesti mainitun kaltaisia “mikrofasismeja”. Klassisessa anarkistisessa ajattelussa tuntuu kerta toisensa jälkeen toteutuvan kaava

1) elämme hierarkkisessa yhteiskunnassa ja sen valtarakenteissa

2) ryhdymme anarkisteiksi, häivytämme hierarkioita ja etäännymme vallasta

3) hups, loppujen lopuksi valta on jotenkin salakuljettautunut ihanteelliseen anarkoyhteisöömme.

Sen sijaan jos lähtökohdaksi otetaan foucault’lainen valtakäsitys, jossa valta on aina jo kaikkialla ja kietoutuu verkostomaisesti jokaiseen suhteeseen, huomataan, että klassinen ongelma “miten päästää eroon vallasta” on illusorinen kysymys, väärä ongelma, joka täytyy korvata kysymyksellä “miten organisoida ja jakaa valta mahdollisimman tasavertaisesti”. Näin vallan taipumus uusiutua ja muodostaa hierarkioita otetaan huomioon jo aluksi, jolloin sitä voidaan paremmin organisoida toisin.

Vallasta ei pääse eroon. Sitä käyttää välttämättä jokainen yhteisö, yhdyskunta ja ihmispari. Kyse on minusta siitä, käytetäänkö sitä anarkistiselta organisaatiopohjalta mahdollisimman tasavertaisesti ja hierarkioita jatkuvasti purkaen, vai jotenkin muuten.

Tietysti viime kädessä valtateorioita ja analyyseja voidaan arvioida vain kokemuksen kautta, sen mukaan mikä toimii käytännössä.

—

Kysymys “anarkistisesta oikeudesta” on äärimmäisen mielenkiintoinen. Aihe tuntuu myös loputtomasti kiinnostavan liikkeiden ulkopuolisia kyselijöitä. Topin kommentti sovittelevasta oikeudesta on mielenkiintoinen avaus, ja erityisesti feministiaktivistithan ovat vuosikymmeniä kehitelleet rauhanomaisempia tapoja ratkoa konflikteja (kuten tuon puhekeppirinki). Vielä kun miehetkin omaksuisivat enemmän sellaisia tapoja…

Mäkin ihmettelen tätä anarkistien/anarkismin yleistä leimaamista tämän tapauksen perusteella. Ehkä kyseiset ihmiset eivät ole anarkisteja ollenkaan, niinkuin on spekuloitu. Ehkä he ovat vasemmistolaisia autoritaareja, jotka uskovat kansansuvereniteettiin ja katutuomioistuimiin. Ehkä he ovat provokaattoreita, jotka haluavat ‘anarkismin uhan’ avulla pelotella pasifistiset kansalaisaktivistit oman poliittisen agendansa ja johtajuutensa taakse. Tai ehkä he pitävät itseään ihan vilpittömästi anarkisteina, mutta ovat tällä hetkellä päätyneet käsityksiin ja analyysiin joista toiset, yhtä lailla itseään anarkisteina pitävät ihmiset ovat eri mieltä. Ehkä ryhmä julkaisee joskus jonkun selventävän, (itse)reflektiivisen kirjeen. Joka tapauksessa tuo yleistäminen on perseestä. -TopZ

> Miksi jotkut anarkistit edelleen
> väittävät että “vallasta voidaan
> päästä kokonaan eroon”?”

En tiedä onko kukaan anarkisti väittänyt että läpeensä hierarkisen yhteiskunnan sosiaalistamat ihmiset olisivat valtasuhteista ja alistavasta käyttäytymisestä vapaita ihan vain sillä että he ovat anarkisteja tai toimivat ‘liikkeissä’, jotka pyrkivät eroon hierarkiasta ja valtasuhteista. Kuitenkin vallasta eroon pyrkiminen sillä että pyritään huomaamaan valtasuhteita siellä missä niitä on, ja hankkiutumaan niistä eroon kiinnittämällä yhdessä huomiota erilaisiin sortaviin tapoihin, on nähdäkseni välttämätöntä pyrkimyksessä sellaisen tasavertaisen elon rakentamiseen josta alistus- ja valtasuhteet puuttuvat.

> Miksi ja miten osa
> antiautoritaarisen väen moneudesta
> pystyy muuttumaan
> mikrofasistiseksi kurikoneeksi?

Veikkaisin itse että se johtuu pitkälle tavasta jolla yhteiskunnassa on sosiaalistuttu tiettyihin käyttäytymismalleihin esimerkiksi ‘oikeuden jakamisen’ suhteen ja totuttu että asiat ratkaistaan sillä että “tapetaan pahis”, jos nyt ei oikeasti niin ainakin symbolisesti.

Sitten kun otetaan vielä mukaan poliittinen toimijuus, sen mukanaan tuomat (ehkä tahattomat) identiteetit ja siinä (taas ehkä tahattomastikin) mukana tuleva jonkinlainen etujoukkoajattelu, sekä poliittisesti äärikorrekti skenekulttuuri jossa takerrutaan - etenkin ’skenen’ ulkopuolisten suhteen - erittäin helposti tiettyihin termeihin leimakirveenä ilman kontekstia, niin aletaan olla vaarallisen lähellä pikkupoliisin leikkimistä. Siihen vielä ripaus mielenosoitustilanteessa rähisemään valmiiden nuorten adrenaliinia ja testosteronia niin vot.

> Voisiko tällaisia haluja kanavoida
> muilla tavoin? Miten organisoida
> riitatilanteiden selvittäminen
> ilman hierarkioiden muodostumista?
> Miten murentaa äänekkäiden ja
> itsevarmojen miesten johtajavaltaa?

Ehkä lähtisin liikkeelle Topin takkuun kirjoittamissaan kommenteissa (http://takku.net/comment.php?mode=view&cid=6600 ja http://takku.net/comment.php?mode=view&cid=6645) kuvailevan sovittelun elvyttämisestä riitatilanteiden ratkojana modernin syyttäminen/rankaisu -linjan sijaan. Malli, jossa esimerkiksi ringissä istumalla jonkinlaisen puhekepin avulla taataan jokaiselle mahdollisuus suunvuoroon voisi myös olla hyvä idea.

Lisäksi tulisi tietenkin pyrkiä raivokkaasti sellaiseen kulttuurin luomiseen jossa autoritaarisesti käyttäytyviä henkilöitä, olivatpa he kuinka ‘hyviä tyyppejä’ tahansa, voidaan suoraan pyytää kiinnittämään huomiota omaan käytökseensä, ja jos ei muuten niin pilkalla riisua ylemmyydentunto.

Sen sijaan en näe mikä ratkaisu on ajatella valtaa asiana, josta ei koskaan voida päästä eroon. Tämä johtaa nähdäkseni liian helposti jonkinlaisten valtarakenteiden legitimointiin ja säilyttämiseen, sekä siihen ettei vallan ja sen rakenteiden juuria tarvitse lähteä penkomaan ja kritiikkiä syventämään (esim. domestikaation ja metsästyksen kritiikki).

Pahimmillaan vallan legitimointi voi johtaa uusien valtarakenteiden muodostamiseen, ja näin autoritaarisia taipumuksia omaavat henkilöt saavat helpon kanavan päästä toteuttamaan autoritaarisia taipumuksiaan näiden rakenteiden suojissa.

Tuo oli ensimmäinen tapaus johon tämä hedelmä on törmännyt tässä maassa. Kirjoitin siitä lähinnä siksi, että jotkut näyttivät haluavan puolustella sitä tai vaieta siitä ja toisaalta, koska se sopii hyvin esimerkiksi siitä, miten yksikään ryhmä ei ole vallan ulkopuolella eikä turvassa mikrofasismilta.

Taustalla oli kai ulkomaisia antifan tyyppejä, nukkumattomuutta, syömättömyyttä, hellettä, parin tunnin marssia ja niin edelleen. Ei nyt niin sanotusti varmaan oikeuta mitään mutta tekee tilanteen vähän ymmärrettävämmäksi.

Ja tietenkään yhdestä tilanteesta ei voi tehdä mystistä päätelmää, jonka mukaan ryhmillä olisi jotkut kuvitellut todelliset kasvot, jotka jossain tietyssä tilanteessa “paljastuisivat”. Paska juttu, mutta ei voi yleistää.

Ihan sama analyysi ja samat pointit pätevät mellakkapoliisiin vaikka sitten Smash Asemissa. Siinäkin joutui naamioituneiden (tosin sinisten eikä mustien) miesten tönimäksi ja ivaamaksi pelkästä seisomisesta tai yrityksestä selvittää asioita.